Laamat.com

Kai täällä keskitytään kaikenlaisiin järjettömyyksiin?

keskiviikkona, elokuuta 17, 2005

Masentuneet katseet

Nyt kun koulut ovat taas alkaneet ja koululaisetkin valuvat bussipysäkeille, heidän katseet ovat kyllä maailman masentuneinpia. Sääliksi käy. En itse muista, että olisin ollut yhtä masentunut vaikka en tietenkään koulusta pitänyt. Toisaalta on hiukan hankala tehdä havaintoja omista ilmeistä. Ehkäpä myös aika kultaa muistot tai hautaa ne syvälle suohon jolloin referenssin hakeminen omalta aikakaudelta hankaloituu. Tämän perinpohjaisen tutkimuksen perusteella koulu on julistettava välttämättömäksi pahaksi ja tuomittava elinkautiseen vankeusrangaistukseen pitkään jatkuneista kidutuksista sekä rikoksista ihmisyyttä vastaan. Töissäkäyntihän on "täysin" vapaaehtoista, joten hymyä siellä.