Kädetön apina

Koko viikon on ollut olo kuin kädettömällä apinalla: "Miten sitä nyt? Ei kun ei mitenkään." Olo on johtunut siitä, että pankkikorttini meni rikki enkä näin ollen ole voinut shoppailla. Olen tottunut elämään täysin kortin varassa enkä käytä käteistä ollenkaan ellei ole välttämätön pakko. Minusta vaan rahan hakeminen automaatilta on niin vaivalloinen tehtävä. A. pitää mennä automaatille B. mikähän maatti on lähin C. paljonko sieltä nyt pitäisi nostaa D. jonottaa E. mennä takaisin pisteeseen A ja huomata että joutuu taas huomenna käymään automaatilla F. Arvatkaapa, kun pitää yrittää saada auto kaupungilla parkkiin niin eipä ole laittaa rahaa mittariin.

Ja sitten takaisin asiaan. Kortistahan meni rikki vain magneettinauha ja kun ostin uuden pipon, näin talventulon kunniaksi, eiväthän ne siellä nimeltämainitsemattomassa urheilukaupassa osanneet kirjoittaa sitä kortin numeroa siihen kassakoneeseen ja rahastaa siten. Olla siinä sitten ja ihmetellä, kun kaikki myyjät käyvät vuorotellen vetämässä korttia laitteessa ja kyselevät miten se koodi annetaan siihen laitteeseen: "Tuleeko siihen se #-merkki eteen vai?" Sitten ne lähtivät soittelemaan jollekin jne. Hauskaa oli, mutta onneksi vaimo oli alakerrassa shoppailemassa joten soitto hänelle niin johan alkoi kauppa käymään. Lupasivat sitten ensi kerralla osata syöttää sen koodin. Hieno homma. Onneksi ruokakaupoissa asiat ovat paremmalla tolalla.

Kortittomuudesta oli ainakin se hyöty, että muistanpahan tästä lähtien vaimonkin pankkikortin tunnusluvun, joka on itse asiassa paljon helpompi muistaa kuin oma. Ainoa mutka tuossakin on, että rahat menevät samalta tililtä. Lisäksi osaan näyttää hyvin typerältä maksutilanteissa, kun arvon miten tämä maksaminen nyt tapahtuukaan, kun aluksi tarjoilen kortteja sun muita myyjille...

ps. Tänään tuli uusi pankkikortti. Jiihaa... Where have all the money gone, already!