Laamat.com

Kai täällä keskitytään kaikenlaisiin järjettömyyksiin?

perjantaina, helmikuuta 24, 2006

Linnunpelätin

Hiihtolomalla matkaillessa huomasin automaattisen liikenteenvalvonnan lisääntyneen roimasti meidän reitillämme. Sekös ilahdutti, kun tankkauksen aika koitti, mutta ei muulloin. Teiden kunnon laskiessa pitää keksiä uusia keinoja turvallisuustason ylläpitämiseksi. Helpoin ja halvin tapa on laskea nopeuksia ja helpoimmin nopeudet laskevat pystyttämällä linnunpelättimiä teiden varsille. Itse talvella nopeuksien laskua ei voi perustella kovinkaan hyvin, koska ainoa 100 km/h:n pätkä reitillämme oli matkan pohjoisin osuus. Siellä on oikea talvi eivätkä tiet olleet kuivia kuten täällä etelässä ja silti siellä sai ajaa 100 km/h.

Pelättimet ovat hienosti keksitty vaikkakin niitä on helppo kiertää, kun niiden sijoittelun ymmärtää. Ne ovat pääasiallisesti sijoiteltu risteyksien tai muuten vaarallisten paikkojen läheisyyteen, joissa ne laskevat tehokkasti nopeuksia. Näin ne täyttävät tehtävänsä ja muilla osuuksilla saa päästellä normaalia nopeutta.

Pelättimet eivät kuitenkaan ratkaise itse ongelmaa eli huonokuntoisia ja vanhentuneita teitä. Liikennemäärien kasvaessa ja teiden kunnon huonotessa ajaudutaan tilanteeseen, jossa pöntötkään eivät enää riitä ja siinä vaiheessa teiden kunnostamiseen käytettävä rahamäärä on jo paljon suurempi kuin nyt vaadittava. Kaukonäköisyys olisi joskus tarpeellista näissäkin asioissa, mutta tällä hetkellä tuijotetaan vain seuraavan vuoden budjettiin ja siihen miten siitä saataisiin nipistettyä. Näin lisätään tehokkuutta kunnallisella ja valtiollisella puolella. Kaava on helppo; samat asiat tehdään vähemmällä rahalla = tehokkuus.

Joskus tekisi mieli tehdä empiirinen tutkimus, montako kameraa matkanvarrelle on sijoiteltu. Epäilen vahvasti, että kaksi tai kolme. Oikeastaan on ihan sama vaikka ei olisi sijoiteltu ainoatakaan, sillä jo pelkkä psygologinen ja visuaalinen läsnäolo riittää hillitsemään suurinta osaa kanssamatkaajistamme.