Helvetinkolu

Kävimme eilen Helvetinkolulla. Kyllä, työaikana ja olin töissä. Joskus sitä lykästää ja joskus ei - yleensä ei.

Näin alkutalvesta maisemat ovat hienoja kevyen lumipeitteen tuodessa luonnon esiin ja antaen valoa kuitenkaan luonnon muotoja peittämättä. Normaalisti syksyllä taskupokkarilla on hankala saada kuvia, koska kostea ja pimeä luonto syö kaiken valon. Kuka amatööri jaksaa roudata jalustaa tai turhan järeää kameraa yhtä kuvaa varten? Harmittaa vain, että kuvat ovat otetut rikkinäisellä kameralla.

Kävelimme kolulle Haukkajärven kautta. Matkaa kertyy reilu viisi kilometriä ja matka toimii hienona alkulämmittelynä ja ruokahalun nostattajana. Makkara maistuu. Ärsyttävintä matkassa oli se, että pieniinkiin mäkiin oli rakennettu portaat puusta. Pidempiin nousuihin oli jopa rakennettu penkkejä, jotta rappusten kiipeämiseltä voi hieman huoahtaa. Tämä tuntui todella ihmeelliseltä sillä olimmehan kansallispuistossa, jossa pitäisi kulkea luonnon ehdoilla. Tarkoitan, että ihmisten pitäisi saada tutustua luontoon luonnon luonnollisessa tilassa. Säilyyhän itse luonto sellaisena, jos siihen eivät jalat edes koske. Kokemus olisi hienompi mikäli joutuisin itse kulkemaan aidossa luonnossa enkä moottoritietä pitkin. Olisi pitänyt ehdottaa hissejä mäkiin. Rakentaisivat samalla vaivalla tien sinne niin vältyttäisiin kävelyltä kokonaan, jos vaivattomuus pitää maksimoisa?

Onhan perillä hienot kalliomaisemat näin suomalaisen mittakaavan mukaan. Bonusta on, että kolu on saavutettavissa päiväreissulla ja on todella lähellä. Sinne voi suorittaa perinteisen makkaranpaistoretken ilman kummempaa varustusta.