Laamat.com

Kai täällä keskitytään kaikenlaisiin järjettömyyksiin?

tiistaina, tammikuuta 16, 2007

Pirkkalalle imagohyötyä?

Pirkkalan kunta aikoo saada imagohyötyä siirtymällä pormestarimalliin. Lisäksi Pirkkala aikoo muuttua kaupungiksi. Huomatkaa, että kyseessä on vasta kunnanhallituksen ehdotus, joskin hyväksytty sellainen. Seuraavassa on kommenttini asiaan.

Ihmettelen mitä imagohyötyä saadaan toisten pilkankohteena olemisella? Tampere muutti itsensä pormestarijohtoiseksi kaupungiksi mikä on ehkä ok, sillä onhan Tampere sentään oikea kaupunki. Mikäli Pirkkala muuttuu toiseksi Suomessa olevaksi pormestarijohtoiseksi kaupungiksi, saa Pirkkala vain myötähäpeää päättäjien virhearvioinnista. Eihän siinä ole mitään järkeä, että 15 000 asukkaan kunta saa pormestarin. Mitä vikaa kunnanjohtajassa on? Vaihdetaan johtajaa, jos titteli ei kerran kelpaa.

Käyköhän tässä samalla tavalla kuin Pudasjärvellä aikoinaan, jossa kunnanjohtaja halusi jäädä eläkkeelle kaupunginjohtajana (tämä on epävirallinen tulkinta asiasta), joten kunta muutettiin kaupungiksi. Nyt harkinnassa on kuntaliitos jossa palattaisiin takaisin kunnaksi. Järki on otettu taas käteen.

Mitä vikaa on olla ainoa Tamperetta ympäröivä kunta? Kaikki muut vastaavat ”kunnat” ovat täällä kaupunkeja nimeltään, mutta selvästi tyypiltään ovat tavallisia kuntia. Pirkkalasta huomaa heti sinne saavuttua, että tämä on kunta ja kurjan näköinen sellainen. Vaikka Pudasjärvellä on kohta puolet vähemmän ihmisiä, kunnan keskustassa on enemmän kauppoja ja vipinään kuin Pirkkalassa, jossa torilla on maksimissaan kaksi myyjää markkinoilla. Onko totta, että kunnan ilme tästä muuttuu ja viriää, kunnan muuttuessa kaupungiksi? Epäilen. Otetaanpa nyt järki käteen ja katsotaan parempia rahareikiä.

Toinen vastaava tempaus olisi, jos Pirkkala järjestäisi jotkin MM-kisat, kuten kaikkien kunnon kuntien tulee järjestää imagosyistä. Ehdottaisin esimerkiksi pottuvarpaan amputoinnin MM-kisoja. Varpaan saa valita ja maksimissaan kaksi osallistumiskertaa. Toinen vielä käyttämätön valtti on nenänkaivuun MM-kisat vapaasti valitulla sormella.

Eiköhän se tästä lähde suttaantumaan ja imago parantumaan. Hej!

Tunnisteet: