Sormet ja aivot solmussa

Löysin Prisman alelaarista uuden pelin antiikkiselle konsolille. Ajattelin mielessäni, että tässähän on hyvää hupia hetkeksi. Kuoret pois paketista, levy sisään ja menoksi. TILT! Hetkonen, enhän osaa tehdä tässä pelissä mitään, joten manuska kiltisti käteen ja opettelemaan.

Ei näin ollut ennen vanhaan. Kasetti, disketti, lerppu tai moduuli pesään ja armoton joikkarin rynkytys voi alkaa. Pelin hahmottamiseen ei mennyt montaa sekuntia. Ensimmäisissä joikkareissa kun ei ollut kuin yksi nappi, joten kombinaatioita ei voinut olla montaa.

Nykyisessä ohjaimessa on kahdeksan nappia ja kolme kontrollitikkua. Näiden kombinaationa, vielä eri valikoissa ja toimintatiloissa, saadaan n-kappaletta eri toimintoja. Nehän oppii helposti. Eikö vain? Ennen kuin pääsee pelaamaan manuaalia täytyy opiskella pitkään ja hartaasti eikä siltikään voi muistaa kaikkea vaan pelin edetessä täytyy luntata. Tässähän menee sormet ja aivot väkisinkin solmuun.

Mikä mahtaa olla syynä tähän kehitykseen? Ovatko nykyiset nuoret niin paljon parempia hahmottamaan ja muistamaan eri kombinaatioita vai ovatko insinörttien teknologiahuuma/kyky mennyt käytettävyyden edelle? Mene ja tiedä, mutta itse en pidä tästä kehityksestä. Toimintojen pitää olla yksinkertaiset ja hyvin hiotut, jotta pelituntuma on juuri oikea. Jos eri näppäinyhdistelmiä pitää miettiä ja yrittää suorittaa jatkuvasti, epäonnistuu koko pelikokemus. Muisti- ja sorminäppäryyspelejä voi pelata muutenkin kuin konsolilla. Arcadepelien pelaaminen loppui aikoinaan siihen, kun nappien lukumäärä ylitti kolme. En saanut sovitettua sormia napeille sopivasti vieläpä vasenkätisenä, koska ne olivat väärällä puolella. Kahden kanssa pärjäsin vielä mainiosti. Ehkäpä olen vain liian yksinertainen ja rajoittunut ihminen - kehityksestä jälkeenjäänyt? Ei auta kuin ihmetellä.