Laamat.com

Kai täällä keskitytään kaikenlaisiin järjettömyyksiin?

maanantaina, tammikuuta 22, 2007

Urbaania retkeilyä

Urbaania ja urbaania, urbaanin retkeilyn tulisi tapahtua kaupunginrajojen sisäpuolella. Ei anneta tämän pienen yksityiskohdan häiritä. Kävimme MR. H:n kanssa yöpymässä metsässä pe-la välisen yön. Varustauduin matkaan vaatteilla, jotka olivat päällä ja sopivat kyseiseen säätilaan. Ihan tarkoituksella, sillä illalla oli pakkasta vain noin -3 °C. Nukuimme teltassa. Heräsin yöllä lievään viimaan, joka kipristeli nokan päätä ja pieneen viluun. Tiesin ilman pakastuneen kuten säätiedotuksessa oli luvattu. Tumput kouraan, kädet lähelle vartaloa, kyljelleen kääntyminen, jalat koukkuun niin nekin lämpenisivät hieman, makuupussin hengitysaukkoa tiukemmalle ja takaisin höyhensaarille. Asento ei tietenkään ole yhtä mukava retkipatjalla kuin selällään makuulla, mutta pysyvätpähän jalat lämpöisinä. Aamulla konkoiltuamme takaisin autoille, katsoimme mittariin, joka ainakin meidän autossa näytti -10 °C. Ihan hyvät olivat lukemat. Muuten ei olisi ollut yhtään vilu, mutta villasukkia en ottanut matkaan, jotta jalkaterät olisivat pysyneet lämpiminä. Koe on ohi ja siitä viisastuneena tai epälaiskistuneena muistan jatkossa, että jalatkin täytyy pitää lämpiminä, koska veri ei siellä kierrä niin hyvin kuin muualla ruumiissa. Aikaisemmin minulla on ollut villasukat, koska jalkoja ei ole palellut. Nytpä tiedän sen, ettei niitä kannata jättää pois.

Lauantaina käytiin vielä Adan kanssa paistamassa makkarat tutussa Kirskaanniemessä. Hyvältä maistui. Senssit olivat hieman ruuhkaiset, koska kyseessä oli ensimmäinen talvinen ja aurinkoinen päivä tänä talvena. Ada jaksoi kävellä laavulle ihan hyvin lukuisista valituksista huolimatta. Ilmeinen naisgeeni vaikuttaa? Kaikesta huolimatta oli mukavaa ja seuraavalla kerralla pitää tulla hiihtämällä. Tai ainahan on mukavaa, kun saa tohrata nuotiolla.

Jälki-ihmettely: Jos bussipysäkillä on paljon ihmisiä jonottamassa bussiin ja heidän jatkoksi tulee nainen kiiruhtaen, ettei vain myöhästyisi, änkeytyy hän joukon etupäähän. Naiset eivät ole ilmeisesti sisäistäneet jonon käsitettä. Vai kuvittelevatko he, että naiset ensin pätee joka paikkaan? Pelkäävätkö he jäävänsä bussista? Eivät pääse istumaan vai mitä ihmettä? Tällaisina pakkasaamuina näkisin heidänkin kunnioittavan ihmisiä, jotka ovat tulleet pysäkille riittävän ajoissa ja päästäisivät heidät bussiin lämmittelemään. Täytyy myöntää, että tästäkin huolimatta päästän sellaiset naiset bussiin ennen itseäni, kun he änkeävät jonon ohi. Tyydyn vain ihmettelemään mikä aiheuttaa tällaisen käytöksen? Kyllähän toisia ihmisiä voi ja saa huomioida…

Tunnisteet: