Laamat.com

Kai täällä keskitytään kaikenlaisiin järjettömyyksiin?

tiistaina, syyskuuta 30, 2008

Ubuntu Linux ja Panasonic Lumix

Ubuntu alkoi tunnistaa kameran vihdoin ja viimein oikein. Kamera on Panasonicin Lumix. Aiemmin kuvien lataus on vaatinut pientä kikkailua eli kamera on täytynyt laittaa kuvien tulostusasentoon katseluasennon sijasta.

Huomasin korjaantumisen vasta, kun kuvien lataus tulostusasentoa käyttäen särkyi. Kokeilin huvikseni oikeata latausasentoa ja yllätykseksi se toimi hienosti. Wau! Tämähän on kuin omistaisi Canonin :)

En muista mitä tähän liittyvää patchia olen ladannut viimeksi, mutta epäilisin tuoreimman kernel-version korjanneen asian. Ei sillä, että kiinnostaisi tai jaksaisin tutkia. Tärkeintä on, että pelaa hienosti.

Tunnisteet:

tiistaina, syyskuuta 23, 2008

Lisää mainoksia televisioon - niitä on kaivattu

Mainoksia aiotaan sallia entistä enemmän TV:ssä [via Kaleva]. Katson erittäin harvoin elokuvia mainoskanavilta juuri mainosten vuoksi. Elokuva kestää yöhön saakka, koska se keskeytetään liian usein mainoksilla. Nyt on oltu jo hieman kipurajan yli, mutta tällä se ohitetaan kirkkaasti. Say no more...

Olen huomannut lopettavani ohjelman katsomisen kesken, koska mainoskatkot ovat alkaneet ärsyttää. Tämä näyttääkin olevan hyvä uutinen, koska mainosrahoitteisia kanavia tulee katsottua vähemmän. Paljon ei voi enää vähentää :).

Täytyy tilata itsellekin jokin kanavapaketti ja ostaa tallentava digiboxi. Tällöin elokuvan voisi katsoa itselle sopivana aikana eikä tarvitse hakea DVD:nä kaupasta. Bonuksena maksetut kanavat eivät näytä mainoksia (paitsi eräät). Miinusta tulle siitä, että elokuvia pitäisi katsoa niin paljon, että kuukausittainen maksu tulisi katettua ja tämä johtaisi TV:n katselun lisääntymiseen. Harkintaa täytynee käyttää tässäkin.

BTW: Viime aikoina olen/ollaan katsottu yllättävän paljon FST:n tarjontaa. En tiedä miksi?

Tunnisteet: ,

torstaina, syyskuuta 18, 2008

Vaalikone avattu

MTV3 voitti kisan ja avasi vaalikoneensa ensimmäisenä (suurimmista toimijoista kai?). Kävin tekemässä vertailun ja samoja mielipiteitä jakavia ehdokkaita oli tasaisesti oikealta ja vasemmalta. Puoluekanta on valttia ja mielipiteissä eroja yli puoluerajojen :)

YLE avaa oman koneensa tämän kuun lopussa ja HS koneensa niin ikään lokakuun alussa.

Tuolloin on kiva kokeilla eri koneita ja huomata kuinka erilaisia ehdokkaita ne antavat. Kysymysten asettelulla on paljon merkitystä. Muistakaa tämä ja lisäksi se, että loppupeleissä kokemattomat edustajat äänestävät puolueen johtajan neuvojen mukaan, jos haluavat olla mukana seuraavalla kierroksella.

Mikäli et satu saamaan sopivaa ehdokasta ensimmäisellä yrityksellä, yritä uudelleen. Kone kyllä arpoo jollain kierroksella oikean ehdokkaan ja voit mennä hyvillä mielin äänestämään :D

Tunnisteet:

tiistaina, syyskuuta 16, 2008

Ovi.com

Olen yrittänyt tutustua kyseiseen palveluun useasti ja ymmärtää mitä sillä haetaan siinä onnistumatta. Tässä kuitenkin muutama havainto käyttökokeiluista. Täytyyhän sitä ainakin viran puolesta tietää mitä ovi.com kätkee sisäänsä.

Palvelun käyttöönotto: Etusivulla luvattiin, että monen Nokia-saitin tunnukset käyvä. Minulla on Forum Nokian ja Moshin tunnukset. Eivät toimineet, joten rekisteröitymään - hurraa siis. Katsopas, näillä tunnuksilla sai toimimaan vain osan palvelua. Seuraavaksi tunnukset Ovi Shareen ja N-gage alueille. Nyt minulla on kolmet tunnukset ns. yhteen palveluun. Fiksuna yritin tehdä samat tunnukset kaikkiin palveluihin ja onnistuinkin kahdessa kolmesta. En ottanut kaikkia palveluita käyttöön, joten rekisteröitymisien määrä saattaa olla vielä hurjempi. Aloitusta ei todellakaan ole tehty käyttäjäystävälliseksi. Miten "samaan" paikaan täytyy tehdä eri tunnukset? Voi hyvää päivää! Kaiken herkun lisäksi palvelu ei tahdo jaksaa muistaa tunnuksia, mikäli kirjaudun palveluun eri koneilta tai sitten herkkukeksit häviävät koneelta ihmeellisesti. Kaikesta vastustuksesta huolimatta, jaksoin itse palveluun asti.

Mitäs sitten? Kalenterin ja kontaktit voisin synkata. Ei vain toimi minun puhelimellani ( se on tullut vasta myyntiin ja on mallia S40). Nöyrästi toinen luuri kouraan ja kokeilemaan. Synkronointi on todella nopeaa. Tuntuu jopa nopeammalta kuin PC Suitella. Erittäin yllättävää - ehkä se Wintoosa on vaan niin hidas. Linuxissa puhelimen synkronointi on hankalaa, mutta ovi.com:iin synkronoituu todella helposti, koska se toimii verkossa. Linux-käyttäjälle hyödyllinen palvelu, jotta saa kontaktit turvaan. Mikäli jaksaa hoitaa menot tuonne ovi.com:n kalenteriin, ne saa sieltä helposti puhelimeen - kuka niitä nyt jaksaa puhelimeen naputella. Positiivinen yllätys. En kuitenkaan tiedä, miten puhelin menee sekaisin, jos sen synkronoisi PC Suiten kanssa. Onneksi se ei toimi Linuxissa niin ei tarvitse kokeilla.

Seuraavaksi kävin kiinni Share on Ovi. Koska käytän jo Flickr:ä, tämä palvelu tuntuu turhalta. Kokeilin siitä huolimatta. Sharen plussana on se, että sinne voi ladata videoita ja musiikkia kännykästä. Tätä ei voi tehdä Flickr:llä, mutta kuka nyt haluaisi katsella kännykällä kuvattuja heiluvia videoita tai huonoja keikkanauhoituksia? Palveluun on helppo ladata kuvia käyttämällä, joko Share on Ovi softaa, ShoZua tai sähköpostia. Saitilta voi lähettää puhelimeen sähköpostiosoitteen (kontaktin), jotta sähköpostilla lähetys olisi tehty mahdollisimman helpoksi. Ei tarvitse itse näpytellä. Lähetys on yhtä helppoa tai hankalaa kuten Flickr:n kanssa, joten ei siitä enempää. Latasin muutaman kuvan teaseriksi, joten tsekatkaa hurjat kuvat täältä.

N-Gage: En ole koskaan tykännyt pelata kännykällä. Liian hankalaa = huonot näppäimet, pelituntuma ja pieni ruutu, joten liikkeisiin pitäisi reagoida liian nopeasti eikä kokonaiskuvaa ehdi hahmottaa.

WebShare koneen ja puhelimen välillä. Tarpeeton, koska käytän Avvenua, joka on ilmainen. Nokian vastaavasta palvelusta en osaa sanoa onko peruskäyttö ilmainen jne. mutta tilausvaatimus ja luottokorttinumeron luovutus lopetti tilauksen tekemisen. Miksi edes vahingossa maksaa tarpeettomasta tavarasta? Avvenussakaan ei online web share ole ilmainen, joten koneen täytyy olla käynnissä, jotta kännykällä pääsee sen tiedostoihin käsiksi. Liian hidasta säätöä, joten oikeaa käyttöä tälle en keksi. Olen kokeillut sitä muutaman kerran ja todennut hankalaksi versus kännykkä massamuistilaitteena. Tietty koneella täytyy olla, jotta tiedostoihin pääsee käsiksi :)

Musiikkikauppa: Your browser is not supported, joten ei varmaan käyttiskään. Eipä iTuneskaan toimi Linuxissa, joten turvautukaamme Amarokkiin ja hoitakaamme musiikki muita teitä. Ei minua muutenkaan kiinnosta musiikki Wintoosa tai muuten suojatussa muodossa.

En voi sanoa rehellisesti, että ovi.com:ssa olisi jotain mitä tarvitsisin. Kuvien jako on ainoa palvelu jota käytän "aktiivisesti" puhelimesta ja siihen Flickr riittää mainiosti. Tästä näkee hyvin, että early bird catches the worm. Jälkeenpäin on hankala kaapata käyttäjiä kopioimalla toisten tuotteita ja saavuttaa kriittistä massaa, jotta palvelu lähtisi lentoon. Nokia voi tässä ehkä onnistua, koska palvelu on jo niin monessa puhelimessa valmiina. Palvelusta puuttuu kuitenkin jokin koukku, jotta sitä jäisi käyttämään. Mitään uutta ja ihmeellistä se ei tarjoa, joten jatkanen muiden tuttujen palvelujen käyttöä kunnes toisin todistetaan.

Jätin suosiolla testaamatta Ovi PC Suiten. Sen pitäisi toimia Linuxillakin joskus ainakin foorumeiden mukaan...

DISCLAIMER: Olen Nokialla töissä, mutta yritän olla rehellinen. Näkökulmat ovat omiani...

Tunnisteet: ,

torstaina, syyskuuta 11, 2008

Fonecta Avain

Myönnän olevani mainonnan uhri ja asensin Fonecta Avaimen. Mainos oli upotettu WidSets-ohjelmaan ja koska ohjelman sai siitä asennettua, klikkasin sitä. Vaivatonta. Fonectan mainos lupasi tuntemattoman soittajan numeron näkyvän ruudulla automaattisesti. Ajatelin tämän olevan kätevän toiminon (onko tässä ny tarpeeksi n-kirjaimia?), mutta ihmettelin miten se on saatu toimimaan S40-puhelimessa. Java-rajapinnat eivät tietääkseni tarjoa kyseistä palvelua.

Asennuksen jälkeen huomasin ettei se toimikaan. Mars mars Fonectan sivuille lukemaan ohjeita, että ominaisuus ei toimi S40-puhelimissa vaan S60-luureissa. Miksi se sitten tarjosi ohjelman asennusta puhelimeen? No arvattavista syistä ;). Nyt minulla on turha softa puhelimessa, jolla voin hakea yrityksiä, karttoja, reittejä ja varmaankin lähintä pitseriaa vm. 86, kuten Eniron vastaavalla sovelluksella. Sitäkään ei ole tullut koskaan käytettyä, joten poistoon mars.

Täytynee puskea se tuohon S60-luuriin kokeiluun.

Muistutus: Ohjelma ei tietenkään ole hyväntekeväisyystuote vaan jokaisesta selvityksestä laskutetaan.

Tunnisteet: ,

sunnuntaina, syyskuuta 07, 2008

Puolukassa



Kävin poimimassa puolukoita eilen tai tamperelaisittain noukkimassa. Sadon sanottiin olevan keksimääräinen, mutta Tampereen seudulla näytti kohtuu huonolta. Vajaan kahden sangollisen poimimiseen meni noin kaksi tuntia, mikä on aika pitkä aika. Kävin kuikkimassa puolukoita neljältä hakkuuaukolta. Normireissu on kaksi sangollista yhdeltä aukolta. Ehkä puolukat tulevatkin jonnekin muualle (taas)? Sadon runsaudesta huolimatta, se näytti olevan melkoisen kypsää. Ainoat raa'at marjat olivat mättäiden eteläsivustoilla. Olisi luullut auringon hellineen ja kysyttäneen ne jo. Rasittavuudesta huolimatta reissu ei ollut turha. Metsään siis...

Tunnisteet:

perjantaina, syyskuuta 05, 2008

Vastustaa tarpeeksi

Kun vastustaa, vastustaa sitten tarpeeksi. Tämän olen saanut todeta.

Olen yrittänyt asentaa CallFilteriä ja StopCall-ohjelmia puhelimeen. Tarkoituksena oli kokeilla saapuvien puheluiden automaattista hylkäystä. Hylätyiksi kelpaisivat esim. private ja lehtikauppiaiden numerot, joita voisi lisäillä listalle yksi kerrallaan.

Kokeilin CallFilteriä pikaisesti N78:lla, mutta sillä se ei mielestäni toiminut täysin haluamallani tavalla (puhelin ei ole tuettujen puhelimien listalla). Blokkasi listalle laitetut numerot, mutta jätti blokkaamatta private numerot. Ehkä se ei olekaan ohjelman feature ja lisäksi se jumi hieman. Ratkaisuna tähän yritin asentaa StopCall-ohjelman, koska siinä pitäisi olla ko. toiminto. Ohjelma ei vain suostunut asentumaan. Sertifikaatit tms.

Seuraavaksi tulille N82 (puhelin ei ole tuettujen puhelimien listalla). Ongelmaksi muodostui ohjelmien saanti puhelimeen. Eihän kukaan jaksa näpytellä puhelimella noin pitkiä linkkejä jollaisia yo. linkit ovat. N82 linuxiin kiinni ja ladatut sisx tiedostot puhelimen muistikortille. Mutta mutta, koko puhelin jumahtaa sen jälkeen, kun se on irroitettu koneesta. Ei selvästikään tykännyt (odottelin riittävän kauan, jotta eräät prosessit loppuvat :) ). Aikaisemmalla 11.xxx softalla tämä toimi moitteetta, mutta akun heikon kestävyyden vuoksi päivitin softan 20.xxx:ksi. Tämä versio ei näköjään olekaan Linux-yhteensopiva. Mikäs nyt eteen? FileManagerilla ei pääse näkemään muistikortille ladattuja sisx-tiedostoja. Muutaman buutin jne. jälkeen sain puhelimen taas koneeseen kiinni ja tiedostot poistettua... ja lopulta puhelin suostui jopa toimimaan jumimatta.

Toinen vaihtoehto oli, että täräytin puhelimen ohjelman lataussivulle barcodereaderia käyttäen, koska jokaisen sovelluksen lataussivulla on oma barcode-linkki ohjelmaan. StopCall toimitetaan zip-pakettina. Puhelin kysyy kauniisti, että avataanko zip-file ja sen jälkeen tiedostolistasta valitaan oikea sis-paketti, joka asennetaan (kerrankin joku toimii oikein). Ongelmana vain on, että ohjelma ei asennu. Sertifikaateista valittaa...

Kokeilin seuraavaksi CallFilteriä. Sivu aukesi vaivatta readeria käyttäen ja olisin halunnut ladata softan. Valitsin listasta sopivimman puhelimen N81:n ja painoin linkkiä. Selaimen blank-screen jäi vain näkyviin. Tätäkään ei näkyy voi asentaa onnistuneesti ilman wintoosaa. Johtuneeko saitin user-agent tarkistuksista vai puhelimesta itsestään? En tiedä.

Joka tapauksessa tähän on palanut niin paljon aikaa, että antaa olla... Soitelkoot rauhassa... Kaipaisin apt-get install toimintoa puhelimeen...

[Update]: Do eipä se tullutkaan kuntoon. Kuvia ei voi katsella, musiikkia ei voi kuunnella, FileManager jumii ja Sports Trackeri alkoi kaatuilla. Muita ohjelmia en ole edes kokeillu. Täytyy formatoida muistikortti ja puhelin, palauttaa backup ja tietysti ottaa kuvat ja musat talteen ennen operaation suoritusta. Se ei tietenkään palauta muistikortin sisältöä, joten nähtäväksi jää mitkä ohjelmat menetetään. Luultavasti Maps:n lisenssi menee. Hienoa!

Tunnisteet: , ,