Laamat.com

Kai täällä keskitytään kaikenlaisiin järjettömyyksiin?

maanantaina, huhtikuuta 30, 2007

Numeroiden valossa

Pisin?
  1. Ei vienyt kuin 7kk kunnes sain ensimmäisen osuman syöttämääni seteliin EuroBillTrackeri:ssä, jossa jäljitetään seteleiden kulkua ympäri Euroopan. Osuman saanut seteli on tylsästi syötetty Porissa ulkomaiden sijaan. Tyhjästä päästä se köyhäkin nousee?
  2. KELA laski tuloni 1000 Eur/kk suuremmiksi kuin todellisuudessa, kun lasketettiin tukia Maapolle, jolloin minun tuloni laskevat saatua tukiosuutta. Kun KELA laskee tukia minulle, jolloin suuremmilla tuloilla saisi suuremman tukiosuuden, se katsoo tuloni tällöin noin 100 Eur pienemmiksi mitä palkkakuitissa lukee. Täten tuloni poikkeavat 1100 Eur/kk ensiksi lasketusta. Tämä tuntuu epäreilulta, mutta sellainen se elämä on. En valittaisi mikäli todelliset tuloni olisivat 1000 Eur/kk korkeammat kuin ovatkaan. On hauska todeta kerta toisensa jälkeen, miten KELA laskee tukia itselleen edullisimmalla tavalla. Huuhtaselle terveisiä! Tuet ovat lasketut muutaman kuukauden päästä toisistaan ja tuloni ovat pysyneet samana. Ahdistaa se vanhallakin, kun nuorta jaksaa?
  3. Tänään olisi tehnyt mieli donitsia (1333 kj). Tiedätte sellaiset vaaleanpunaiset strösselillä päällystetyt Arnold'sin donitsit. Ne ovat oikeasti herkullisen näköisiä. Mikäli olisin syönyt kyseisen tekeleen, se ei olisi maistunut näkönsä vertaiselta, joten tyydyin omenaan. Kateellisen panettelua? Ensimmäistä kertaa elämässä piti taistella hedelmän puolesta. Yleensä valinta on selvä, mutta näköjään kunnon räkädonitsi pistää meikäläisen lujille. Kummallista, en olisi odottanut näin käyvän. Tyhjästä mahasta lähtee lento?
Jokoha tässä oli vapun kunniaksi?

Maaritin epilogi: Kallesta tuli tänään tosimies: Hän osti Adalle "keijupuvun" ihan omin päin.

Tunnisteet:

torstaina, huhtikuuta 26, 2007

Pukeudun kuin vanhempi rouvashenkilö

Kurssilla ollessani huomasin sattumalta eräällä vanhemmalla rouvashenkilöllä (>45v.) olevan samanlaiset skeittikengät kuin minulla. On ehkä hieman kummallista, että pidän skeittikenkiä tällä iällä. Vielä uskomattomammalta tuntuu se, että oikein kunnon rouvashenkilö pitää samanlaisia kenkiä. Tuntui kuin minut olisi raiskattu. Minun lapsuuteni, viattomuuteni ja kaikki usko hyvyyteen ja reiluuteen on viety minulta.

Nainen oli muuten ihan kypsässä iässä olevan oloinen: Farkut vedetty korviin, kauluspaita housuissa ja naama maalattu kohtalaisen räikeän punaisilla sävyillä. Koko komeuden kruunasi helmikaulakoru. Onkohan hänen lapsensa ostanut hänelle kengät, koska luulen ettei yhdelläkään myyjällä riitä pokkaa myydä selaisia kenkiä kyseiselle henkilölle. Yäk! Jotain rajaa. Ehkä täällä etelässä asiat ovat vain toisin?

Tunnisteet:

maanantaina, huhtikuuta 23, 2007

Ei niin tarkkaa olla olematta

Tiesittekö, että jalankulkusää on tänään normaali? Eräs elämän huippukohtia olisi varmasti se, että pääsisi laatimaan jalankulkusään kahdesti vuorokaudessa. Sisso! Ilman tätä tietoa en olisi voinut elää.

Tunnisteet:

Yahoo Music is no music at all

Yritin testata Yahoon tarjoamia radiopalveluja, jotta olisin saanut hieman vaihtelua kuuntelemaani musiikkiin:
  1. Ensimmäisen kerran kokeilin kotona Linuxilla. Firefox is not supported. Olisin toivonut yrityksen edenneen edes hieman pidemmälle.
  2. Toisen kerran kokeilin töissä Wintoosalla ja Firefoxilla. PopUp blocker prevents... Linukalla ei estellyt mitään :).
  3. Enabloin blockerin ja päädyin tuttulle Firefox is not supported -sivulle.
  4. Kokeillaan se tuettu selain Explooteri. We are sorry for... Nyt pitäisi päivittää enää Windows MediaPlayerin codekit, MediaPlayerin versio oikeaksi ja rekisteröidä vielä jotain johonkin jostakin.
Mikäli musiikin kuuntelu Yahoolta, palvelu on kuulemma ihan OK, on näin vaikeata ja monimutkaista, annan sen olla. En halua käyttää näin laajalti tuettuja ja käyttäjäystävällisiä palveluja. Pitäkää raadionne...

Tunnisteet:

tiistaina, huhtikuuta 17, 2007

Audion ja videon nauhoitus YouTubesta Linuxilla

Osuin hienoon blogi entryyn, jossa on ohjeet miten YouTube tms. videon saa kopioitua omalle koneelle ja audion purettua mp3:ksi. Ohjeet toimivat, eivätkä vaadi värkkäystä. Minulla (henk. koht.) on ongelmana se, että äänikortissa/(jossain muualla low levelillä) on jotain häikkää/matoja, joten generoituun mp3:een tulee tautisesti kohinaa. Windowsin puolella mp3-tiedostoja ei saa edes tehtyä, tarkemmin audiota purettua. Täytyisiköhän investoida uuteen koneeseen?

PS. Ihana iTunes ei halua myydä minulle erästä biisiä, joten joudun turvautumaan näin laittomiin keinohin biisin hankinnassa. Hyi minua!

Tunnisteet:

Uudesta hallituksesta

Uudesta hallituksesta ja sen ympäriltä voisi sanoa vaikka mitä, mutta en jaksa söhäistä kuin muutaman otsikon verran:

  • Kerrankin perustetaan porvarihallitus ja kaikki ovat heti polvillaan sen edessä. Varsinkin media. Nyt on kaikki niin hyvin, että pahaa tekee.
  • Olisi kiva olla perustettiin sinulle nyt ministerin virka, että saadaan virat menemään tasan –ylijäämäministeri. Ministerillä on mahtava motivaatio hoitaa hommia, jotka ovat kasattu yhteen keinotekoisesti ja jotka eivät kiinnosta oikein ketään.
  • Kaikki pääsee ministeriksi. Tota jooh... Olen minä käynyt esikoulun ja sitten olen tehnyt tätä tuota juuh... Noin niin... No jos ei puhuttais siitää. Jookos? Selvää ministeriainesta. Tervetuloa joukkoon iloiseen.
  • Ike ulkoministerinä. Hoh hoh ja hoijaa! Lähetä mulle tekstari! Eikö kokoomuksesta todellakaan löytynyt toista matkustushalukasta ihmistä? Ikehän tykkää tunnetusti matkustamisesta joten siinä on mies paikallaan.
  • Vihreille voisi antaa vuoden vitsi-tittelin. Yrittävät vielä puolustella, että hyvin tässä meni. Kollajan allasta odotellessa…
...
PS. Haukkuva koira ei pure.

[Update]: Keskusta ei ole vielä tähän hetkeen mennessä nimennyt ministereitään, kehoitan heitä aloittamaan Uusiksen, Mietaan, Karpelan ja Salovaaran nimistä. Salovaara olisi mikä parahin liikenneministeri. Karpela on pätevöittänyt itsensä jo kulttuurin saralla ja Mietaasta voitaisiin tehdä maatalousministeri. Sillä lypsäminen sujuu. Uusiksesta tehdään kuntaministeri, koska hän on reissannut ulkomailla ihan tarpeesi peliensä perässä. Hänen on korkea aika tutustua Suomeen tarkemmin.

Mikäli olemme pettyneitä ministerien valintaan voimme syyttää siitä itseämme. Itse olemme kyseiset janatuiset valinneet. Tyhjästä on paha nyhjäistä tässäkin tapauksessa. Mikäli kansanedustajat ovat missejä, muita julkkiksia ja muutenkin puhtaan maineen omaavia henkilöitä, hallituskin näyttää samalta. Politiikka ei ilmeisesti kiinnosta ketään, joten ehdokkaiksi hankitaan ne ihmiset ketkä saadaan siihen huijattua.

Tunnisteet:

lauantaina, huhtikuuta 14, 2007

Toyota Tuning

Ada päätti tuunata meidän autoamme. Huomatkaa kuvan hienot custom kuviot vai ovatko ne tekstuurit. Signeeratut vallan. Näitä oli ilmestynyt kahteen kohtaan ja asianosaisen tuunaajan kommentit olivat, ettei vihreä näkynyt. Piti käyttää toista väriä. Näinhän se on, täytyy näkyä?

Tunnisteet:

torstaina, huhtikuuta 12, 2007

Kohteliaisuus kunniaan

Töihin pyöräillessä törmäsin suomalaiseen kohteliaisuuteen. Tulin erään vanhan rouvan takaa pyörällä ja saavuttua hänen kohdalleen, hänen koiransa päätti syöksyä pyörätien toiseen laitaan. Tein valtavan panicslagenin ja olin vähällä ajaa koiran yli. Koiran hihna oli näet pyörätien poikki. Ainoa rouvalta irronnut kommentti oli perkele. Kiitos paljon! Kyllähän tuon voimalla taas jaksaa porskuttaa.

Valtava panicslagen aiheutti sen, että pyörästä hajosi jarrut. Suomalaista laatua näet. Sain jarrut vapautettua s.o. pyörässäni ei ole kuin käsijarru, mutta mitäpä niitä muilla. Yliarvostettuja ovat jarrut. Onneksi aurinko paistaa ja pikkulinnut visertävät. Täytyy ajella varovaisesti takaisin.

Tunnisteet:

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007

Onko reilua?

Subbarilla mainostettiin erään yhtyeen keikka, jolle pääsee vain muutama arvottu tyyppi. Arvontaan voi osallistua tekstiviestillä ja viestin hinta oli 1.70 Eur. Minulle tuli mieleen, että osallitstumalla maksaisin voittavan kaverin keikan yhdessä muiden ei voittaneiden kanssa. Osallistuminen tarkoittaisi, että haluaisin hyvää hyvyyttäni maksaa jokun tuntemattoman tyypin keikalle ja osallistua taloudellisesti keikan tukemiseen.

Ennen oli toisin. Arvontaan pystyi osallistumaan postikortilla à 60 penniä. Sijoitettu raha jäi tasan tarkkaan postille, eikä järjestävä taho hyötynyt siitä pennin jeniäkään. Reilua. Palkinto on palkinto ja sen on maksanut joku muu taho kuin osallistujat.

Sama pätee lottoon. Kaverit maksavat sinun voittosi. Onko hauskaa voittaa? Varmasti on, mutta todellinen voittaja on Veikkaus Oy. Hehän eivät palauta kaikkia veikattuja rahoja kuluttajille, kuten hyvä tapa olisi vrt. kaverit laittavat 2 Eur panoksen, joka annetaan voittajalle periaatteella. Turhaan me suomalaiset elätämme Matti Ahteita ja kumppaneita omilla rahoillamme. Annetaan valtion tehdä se meidän verorahoillamme. Valtiollinen lotto. Hankitaan Leonid Breznev arpomaan numeroita.

Kaiken lisäksi Veikkaus esittää suurta hyväntekijää. Täytyy ottaa huomioon, että he tekevät hyvää meidän rahoillamme, jolloin kunnia (kuka sitä nyt haluaisi) kuuluisi meille ei veikkaukselle. Rahat auttaisivat hyväntekeväisyydessä paljon paremmin, jos emme lottoaisi vaan antaisimme samat rahat hyväntekeväisyyteen. Olisi yksi välistävetäjä vähemmän, jolloin sijoitetulla rahalla olisi parempi kate. Lisäksi voisimme itse päättää mikä meistä on tärkeätä. Tämä vähentäisi Veikkauksen valtaa rahojen jaossa. Hehän pystyvät hyvin pitkälle päättämään mitä avustus- ja kulttuurimuotoja maassamme elätetään.

Me suomalaiset olemme kateellista kansaa, mutta samalla aiheutamme itsellemme lisää kateellisuutta, koska tuotamme keskimäärin yhden miljonäärin viikossa. Teemme tämän omalla kustannuksellamme ja vieläpä kohtuullisen huonolla hyötysuhteella.

PS. En ole koskaan lotonnut. Huomaako?

PSS. Ote kapteenin lokikirjasta: Tänään huhtikuun 11. päivänä Tampereella ukkosti, salamoi ja satoi räntää. Ihmeellistä!

Tunnisteet: ,

sunnuntaina, huhtikuuta 08, 2007

Hämeen linna

Kävimme kurkistamassa millaiselta Hämeen linnassa näyttää vuosien tauon jälkeen. Mihinpä se olisi muuttunut? Näin pääsiäisenä siellä oli hiljaista ja perinteisen sään mukaan kylmää ja tuulista. Meidän lisäksemme vain muutama turisti yhden natiiviporukan lisäksi. Jos olisin turistina pääsiäisenä Suomessa, menisin ensinmäisenä katsomaan Hämeen linnaa. Vai mitä?

Lapsien kanssa oli kiva käväistä, koska he saivat olla villissä ihan rauhassa, eivätkä muut asiakkaat panneet pahakseen, sillä heitä ei ollut.

Tunnisteet:

torstaina, huhtikuuta 05, 2007

Jalkapallo-ottelut netissä

YLE lähettää kohta UEFA-cupin otteluita suorana netissä. Hienoa toimintaa! Näin saadaan lähetettyä ohjelmia joilla ei ole tarpeeksi katsojakuntaa, jotta niitä voitaisiin näyttää kansallisilla kanavilla, mutta on hyvää palvelua katsojille s.o. TV-luvan maksajille. Lisäksi katsoja voi valita kumman ottelun haluaa katsoa. Tätä ei olisi voinut tehdä mikäli ottelu näkyisi TV:ssä. Ainoa ongelma tähän asti on ollut se, etten ole koskaan saanut lähetystä näkyviin edes Wintoosalla. Onko ollut ruuhkaa? YLE:n mukaan kaistaa on ollut tarjolla riittävästi, joten vika on ilmeisesti jossain muualla.

Kokeilin pikaisesti joitain ASX-listalla olleita streameja jotka näkyivät Totem Playerilla. Saapa nähdä kuinka eksoottista formaattia YLE käyttää, että näkyykö lähetys koneella? Tod. näk. YLE:llä on käytössä jokin DRM-variantti jolloin en kyseistä matsia näe. Hubaa!

[Maapon loppukaneetti]: Meillä on maailman suloisin vauva ja btw sen nimi on Ossi.

[Update]: Ei näkynyt
yllätys yllätys. Playeri meni jumiin. Ottaa hermoon, kun näinkin hieno idea pilataan huonolla toteutuksella. EU:n pitäisi haastaa YLE oikeuteen, koska kaikilla ohjelmilla ja käyttöjärjestelmillä ohjelmaa ei voi katsoa. Tällähän perusteltiin sitä, kun iTunes haastettiin oikeuteen. Onneksi skrubu on kommentoinut oikeustoimia, joten itsellä ei tarvitse vaivautua tekemään sitä huonosti.

Tunnisteet:

tiistaina, huhtikuuta 03, 2007

Olen ympäristörikollinen, mutta ei haittaa

Kalevan jutun perusteella olen ympäristörikollinen. Jutussa mainitaan puutarhajätteen kippaamisen metsään olevan ympäristörikos. En ymmärrä mitä haittaa metsälle on, jos sinne kipataan lehtiä haravoinnin jälkeen. Lehtimetsässä, kun sattumoisin on lehtiä jo valmiiksi maatumassa. Mitä muutama lisälehti sinne aiheuttaa? Ympäristökatastrofinko vai senkö, että siellä on enemmän tavaraa maatumassa jolloin metsän kunto paranee. Huoh! Ymmärtäisin yskän, jos kävisin tipauttamassa kottikärryllisen lehtiä Koskipuistoon. Mikäli kippaan saman satsin metsään, sitä en ymmärrä. Ei siitä ole edes visuaalista- tai hajuhaittaa ympäristön käyttäjille, josta voisi rankaista.

Kompostoida ja kompostoida my ass. Ei kaikki voi olla eksperttejä kompostoimaan. Käykää katsomassa vaikka meidän taloyhtiön (vai mikä se nyt onkaan?) kompostia ja levitelkää sen sisältöä pensaidenne juureen. En jaksa kompostoida, koska luonto hoitaa sen meidän puolestamme. Miksi suorittaa sitä keinotekoisesti?

Polttaminen se vasta hieno ratkaisu onkin, mitä Espoo näyttää suosivan jutun perusteella. Onneksi näitä päästöjä ei osata laskea päästöoikeuksiin. Voisi nimittäin tulla melkoisen kalliiksi, jos 1/3 Espoolaisista alkaisi yht’äkkiä polttaa kaiken puutarhajätteensä. Mieluummin kippaan ne metsään maatumaan. Vähemmän haittaa, puhtaampi ja luonnollisempi ratkaisu vaikka olisikin rikollista.

Tunnisteet:

Liian rehellinen ihmiseksi

Olen ilmeisesti liian rehellinen. Tilasin hieman ennen vauvan syntymää Hesarin viikoksi, sellaisen ilmaistarjouksen. Hesari tuli vielä eilen, se tulee jo kolmatta viikkoa, joten päätin soittaa asiakaspalveluun, että lopettakaa lehden tulo. Halusin sen vain viikoksi, enkä jaksa tälläistä turhaa roskaamista. Asiakaspalveluhenkilö oli hieman hämmentynyt asiasta. Eivät ilmeisesti ole tottuneet, että joku katkaisee ilmaiseksi tulevan lehden varsinkin, kun se on katkaistu jo heidän puoleltaan. Vika on ilmeisen ystävällisessä lehden jakajassa, joka jakaa lehteä meille vaikka sitä ei kuuluisi jakaa.

En olisi muuten ilmoittanut asiasta, mutta Hesarista tulee niin paljon roskaa, ettei sitä jaksa kuljettaa roskiin. Lisäksi se vie liikaa pöytätilaa. Laiskuus maan perii.

ps. Toisaalta ei jaksaisi jonottaa asiakaspalveluun sellaisen asian vuoksi, jolla tekee palveluksen asianomaiselle firmalle. Tulipa kuitenkin jonotettua. Huoh!

[Update]: Lehden tulo ei silti loppunut. No can do...

Tunnisteet: